Birgitta Hällberg – Lauluntekijä, joka antaa musiikin virrata vapaasti genrerajojen yli
Laulaja-lauluntekijä Birgitta Hällberg ei ahtautuisi yhteen muottiin, vaikka voisi. Hänen sävellyksensä liikkuvat folkista ja maailmanmusiikista alternativeen ja latinalaisrytmeihin, ja jokainen kappale on kokonaisvaltainen tunnelma, jossa tarinat ja soitinvärien vivahteet punoutuvat yhteen.

Birgitta on koulutukseltaan musiikin aineenopettaja ja musiikkioppilaitoksen laulunopettaja, mutta hänen sydämensä sykkii oman musiikin tekemiselle. "Olen laulanut ja sepittänyt omia lauluja jo ennen kouluikää", Birgitta kertoo. Hän soittaa pianoa, lyömäsoittimia, nokkahuilua ja tinapilliä, mutta tärkeimmäksi instrumentikseen hän nostaa äänensä – laulamisen ja säveltämisen.
Hällberg on julkaissut soolomateriaalia omalla nimellään, mutta hän toimii myös kokoonpanoissa Brigid’s Flames ja Sydänmailla. Musiikkia on syntynyt myös teatteriproduktioihin sekä muiden artistien käyttöön.
Vaikutteita hän on saanut laajasti – aina lapsuutensa kuunteluelämyksistä (ABBA, Streisand, The Platters) maailmanmusiikin rytmeihin ja erikoisiin sävelasteikkoihin. Ensimmäinen mullistava musiikkielämys osui teini-ikään: "Kun kuulin Kate Bushin Wuthering Heightsin, menin heti kirjastoon etsimään albumia ja otin soinnut korvakuulolta."
Uusi single – herkkä duetto runon rytmiikasta
Birgitan uusin julkaisu on englanninkielinen single I Am Not Yours, joka perustuu runoilija Sara Teasdalen tekstiin. Kappaleesta syntyi herkkä ja sielukas duetto Phil Carrin kanssa. "Heti kun luin runon, se alkoi soida päässäni. Siitä syntyi sekä sävellys että idea kahden ihmisen vuoropuhelusta rakkauden tarpeesta", Birgitta kertoo.

Kappaleen instrumentaatiossa kuullaan muun muassa viulua, pianoa, kitaraa ja sutikompilla soitettuja rumpuja. Yhteistyö osaavien muusikoiden ja miksaaja Dane Stefaniukin kanssa kruunasi lopputuloksen: "Kun kanssamuusikoilla on samanlainen näkemys, jokainen ääniraita tukee ja loihtii kappaleelle sielun."
Youtube linkki I am not yours kappaleeseen
Musiikki on tunne, joka kohtaa kuulijan
Birgitta Hällbergille jokainen kappale on enemmän kuin melodia ja sanat – se on keino kohdata kuulija. "Toivon, että lauluni antavat ihmisille elämyksiä, lohtua, vertaistukea ja kauneutta", hän sanoo. Live-esiintymiset ovat hänen sydäntään lähellä, vaikka keikkojen määrä on pandemian jälkeen vähentynyt.
Yleisön reaktiot ovat Birgitalle suurin kiitos: "Joskus näkee, kun joku sulkee silmänsä ja keinuu musiikin tahdissa – sen parempaa palautetta ei voi saada."
Hällbergin sävellystyö lähtee liikkeelle monin tavoin – joskus se alkaa sointukierrosta, toisinaan valmiista tekstistä. "Tärkeintä on, että kappaleella on jotain merkitystä – tarina tai tunne, joka haluaa tulla ulos."
Toive: kuunnelkaa, tukekaa ja jakakaa
Birgitta haluaa muistuttaa, että jokaisella kuuntelukerralla ja toiveella on väliä – erityisesti omakustanneartisteille. "Kuuntelukerta antaa uskoa ja voimaa jatkaa. Musiikki voi olla jollekin juuri se voimaannuttava kokemus, joka kannattelee."
Hän uskoo musiikin hyvinvointia edistävään voimaan: "Musiikki auttaa käsittelemään tunteita, joille ei ole sanoja. Se kantaa muistoja ja on osa meidän kulttuurista perintöä. Ilman taidetta ja kulttuuria ihminen ei voi voida hyvin."
Birgittan ja Philin uusin sinkku I am not yours on myös kuultavissa FinnRadiossa