Reijo Paunonen iskee ajan ytimeen kappaleella Rauhan sanat
Vakava sanoma, iloinen sävel – Rauhan sanat haastaa kuuntelijan
By Administrador
Published on 18/06/2025 21:35 • Updated 20/06/2025 09:35
Haastattelut

Reijo Paunonen – Lauluja elämänmakuisista hetkistä

 

Reijo Paunonen on artisti, ja samalla kokonainen bändi – kitara, laulu ja sydän mukana jokaisessa sävelessä. Reijo rakentaa musiikkiaan yksin, mutta kutsuu kuulijansa mukaan tarinoihin, jotka kumpuavat eletystä elämästä ja maailmanmenosta.

Musiikin polku alkoi pukin tuomasta Landolasta

Reijon musiikillinen polku alkoi jo 60-luvun alussa, kun joulupukki toi hänelle Landola-kitaran. Varsinaiset esiintymiset alkoivat seurakuntayhteyksissä, ja ensimmäinen studioäänitys näki päivänvalon vuonna 1997 C-kasettijulkaisulla Ristin voimalla. Vaikka Reijo ei nimeä yhtä selkeää inspiraation lähdettä, musiikki on ollut osa hänen elämäänsä nuoruudesta lähtien.

 

"Inspis on ollut sisäsyntyistä ja voi puhjeta esiin tyylilajista riippumatta," kertoo Reijo. "Mukava ja välitön kosketuspinta yleisöön ja positiivinen palaute antaa lisäpuhtia jatkaa."

 

Vaikuttajina suuret nimet – kohtaaminen Kari Tapion kanssa toi suunnan

Reijon musiikillinen suunta on saanut vaikutteita niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltä tähdiltä. Suurimmaksi vaikuttajakseen hän nimeää Kari Tapion, jonka ääniala osuu lähelle omaa. "Tapasin Kari Tapion vielä lokakuussa 2010 ennen hänen poismenoaan. Juteltiin musiikista ja Karin kehotuksesta jatkaa laulamista syntyi pitkäsoitto Synnyin pohjoiseen vuonna 2013," kertoo Reijo.

 

Vuonna 2020 julkaistu albumi Nostalgian virrassa toi mukanaan uusia yhteistyökuvioita. Levyllä ovat mukana mm. Jukka Kuoppamäki, Costello Hautamäki ja Sana Mustonen – sekä tuotannollisina tukijoina Tapani Puranen ja Chrisse Johansson.

 

Kantrirokkia elämänmakuisilla sanoituksilla

Reijon musiikkia on vaikea lokeroida, mutta siinä yhdistyvät usein melodisuus, tanssittavuus ja kantrirokkahtava ote. "Pyrin välttämään sanoituksia ilman sanomaa," hän sanoo ja kertoo, että sanoituksen aihe ohjaa myös kappaleen tyyliä. Reijo suosii selkeitä rakenteita ja ymmärrettävää rytmiikkaa. "Mottona olkoon: Keep it simple."

 

Erityisen tärkeänä kappaleena Reijo mainitsee kesäisin ajankohtaisen biisin Loma, jonka hän sanoo olevan realistinen kuvaus miehen lomahaaveista ja niiden usein arkisesta lopputuloksesta. "Siinä on mainio teksti ja sävellys on myös mainio," hän kiittää Costello Hautamäkeä ja Sana Mustosta.

Katso Loma musiikkivideo YouTubessa

 

Kynä ja kännykkä valmiina yöpöydällä

Reijon sävellysprosessi alkaa usein yksittäisestä sanasta tai ajatuksesta. "Voi käydä myös niin, että aamuyöstä selkeä biisi soi päässä sovituksineen. Yöpöydällä onkin kynä, paperia ja kännykkä akuuttitaltiointia varten," hän kertoo ja naurahtaa: "Tällaisessa extempore-tilanteessa vaimoa ei saa herättää missään nimessä."

 

Keikkamuisto vankilasta

Yksi mieleenpainuvimmista keikkakokemuksista tapahtui ulkomailla, suuren maan vankilassa, sisäministeriön virkamiesten valvonnassa. "Kohtasin suurimman yleisömäärän mitä minulla on ikinä ollut. Ennätys on yhä rikkomatta," Reijo muistelee. 

Hän rakastaa live-esiintymisiä ja pitää niitä aidosti vuorovaikutteisina hetkinä. "Antaessaan saa," hän kiteyttää.

 

Taustavoimana oopperalaulaja

Reijon laulunopettajana on toiminut oopperalaulaja Johann Tilli, joka on auttanut teknisessä kehityksessä ja äänenhallinnassa. Reijon lauluääni on lämmin ja vahva – sopiva väline hänen elämänmakuisille ja kantaaottaville kappaleilleen.

Rauhan sanat – reipas sävel, vakava sanoma

Reijo Paunosen tuore kappale Rauhan sanat soi yllättävällä tavalla ajassa – rytmisesti reipas ja jopa iloisen oloinen sävel peittää alleen vakavan ja syvämerkityksellisen sanoman. Kappale kuvaa maailman ristiriitaa: sanoja piisaa, rauhaa ei.

"Valheen määrän vuoksi sanan säilä, eli väkevin totuuden aseista ei enää tehoa," Reijo toteaa kappaleen taustasta. Hänen mukaansa Rauhan sanat on osa nykymaailman henkeä – juhlapuheita kuullaan, mutta tekoja odotetaan. Toisin kuin monissa hänen muissa kappaleissaan, tässä ei vielä nähdä valoa tunnelin päässä.

Reijo Paunonen on pitkän linjan lauluntekijä ja "one man band", jonka musiikki yhdistää kantrirokkia, melodisuutta ja tarinallisuutta. Rauhan sanat on hyvä esimerkki hänen tavastaan yhdistää tarttuva rytmi ja kantaaottava sisältö.

 

Reijo Paunosen musiikki on kuin elämän tienviitta: se näyttää suunnan, kertoo tarinan ja jättää kuulijalle tilaa tuntea.
Kuuntele ja anna lauluissa asuvien sanojen viedä.

 

 

Comments